Ou mään.
Ompa muuten ollut reeniä tässä laidasta laitaan.
Niinku asiaan tietysti kuuluukin.
Mutta eilen!
Eilen tavoitin pitkästä aikaa sen tunteen kun
mihinkään ei kolottanut moneen kilometriin
ysin jälkeen tietty polviin,
musiikki oli fiilikseen sopivaa
paitsi samperin spotify soitti listajärjestyksessä, ei satunnaisesti,
edes jatkuvasti tippuvat kuulokkeet ei häirinny nyt niin kamalasti kuin yleensä
tilasin just uudet, tippukeepa nyt sitte ihan keskenänne.
Oli niin ihanan kevyttä juosta!
Ohjelmassa oli 50 minuuttia mutta juoksin parikyt minsaa päälle.
Ihan fiiliksissä vieläkin!
En malttas oottaa että pääsen taas!
Kuiteski kolottaa ja vituttaa kaikki, normi meininki.
Note to self:
palautuminen ja tankkaus! MUISTA!
Siks se oli niin kivaa!
Kerkesin siinä miettiä muita syitä miksi aikoinaan
aloitin juoksun kuin tupakan polton lopettaminen.
Kimmokkeen sain ystävältäni,
oltiin tunnettu ehke se puol vuotta ja sillä oli,
on muute vieläki, ihan killeri sääret!
Valkoset ku mitkä mutta tosi kauniit, jäntevät sääret!
Naura nyt siellä.
Ja mulla on aina,
siitä asti ku olen tajunnut että mulla on polvet,
ollut semmoset pehmeät, palleroiset polvet.
Ja jalat.
Nyt, ensimmäisen kerran evö mä alan olla sinut kinttujeni kanssa,
paljon on vielä haaveissa tehtävää, kiinteytystä,
mutta niinku VIHDOIN!!
Eli tupakanpoltto, ystävä, polvet.
Siinä mun syyt juosta.
Siksköhän ne meinaa rempata nuo polvet?
Kun en oo niitä arvostanu?
Paitsi että oon.
Ne on vieny mua paikkoihin,
pitäneet mut pystyssä, välillä polvillaan
mutta ne on pysyneet mukana.
Ilman niitä tämä kaikki olisi hieman hankalaa ja haasteellista.
Että kiitos nyt vaan polveni.
U rock!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti