25.6.2018

Tahko Trail 23km - kuinka ei valmistauduta kisaan



Elämäni toinen polkujuoksukisatapahtumahäppeninki
 juhannusaattona olikin sitten ihan kaikkea muuta mitä 
Karhunkierros oli.

Mikään, paitsi ehkä varusteet, 
ei mennyt putkeen ja nyt kun mietin niin 
ehkä mä en jaksanut kunnolla ees panostaa? Voisko olla?



Koko viikon yöunet oli todella huonot, samoiten kisaa edeltävän yön. 
Oltiin mökillä ja erinäisistä syistä siellä ei sitten uni
 tullut ihan samalla tavalla kuin kotona..
tiijä sitte oisko kotonakaan onnistunut?
Huonoihin uniin liitän viikon juoksemattomuuden. 
Aina lenkki iltoina väsyttää ihan eri tavalla.
Jaa miksi en käynyt lenkillä? 
Valmistavilla, tärkeillä lenkeillä? 
En olevinaan kerinnyt. 
Pah.

Samoiten tankkaukset meni vituralleen.
Tämä olikin tämmönen kokeilu että mitäs jos
 syön ihan normisti että miltäs se semmone tuntuu?
Omasta mielestäni syön aika paljon koska en saa painoa laskemaan
 enkä ihan tosissaan halua enää lihoa hitto yhtään!
 Välillä käy mielessä että miten perkeleessä
 tämä on mahdollista kun liikkuu enemmän ko ikinä ja 
syö olevinaan niin raivoterveellisesti niin se hemmetin paino tuntuu vaan nousevan. 
Laskenut se ei ole! 

Ja kyllä,
 minä tiedän että sitä vaakaa ei kannata tuijotella vaan
 kuunnella mitä se keho sanoo ja niin päin pois mutta 
kyllähän tämä vähän ihmetyttää.

Aamupalana sitte rahka mehukeitolla ja sämpylä kahvilla.
Riittämätön.

Tahko tapahtumapaikkana on tosi mainio! 
Ainakin näin juoksijan näkökulmasta kaikki palvelut löytyi läheltä eikä ollut ahdasta (oliko reilu 100 juoksijaa?).

Itse reitti sitten.
Minulle siinä oli mäkeä toisen perään kun
tuhannestaseitsemästäkymmenestäviidestä portaasta  selvisi mäen päälle.
Sitähän se polkujuoksu tietysti on.
Teknistä polkua, mutaa, pitkoksia joilla sai tosin kömpiä kaatuneiden puiden yli,
hiekkatietä joka aika useasta kohdasta piti kiertää metsän kautta,
  lopussa lompsuttelin nekin reilusti vaan läpi,
 joo ja ylämäkeä enempivähempi mutta tultiinhan sieltä alaskin.


Jos Karhunkierroksella reisissä tuntui jerkku 
riittävän niin nyt siitä ei ollut juurikaan tietoa. 
Tiesin vain että jokainen askel toi maalia lähemmäs.
Meno tuntui jopa vastenmieliseltä mutta
mielestäni luovuttaminen ilman pätevää syytä,
 loukkaantuminen on pätevä syy, olis vituttanut vielä enemmän.
Edes kaksikerroin käynyt nilkka ei vaivannut matkalla, eikä sen jälkeenkään onneksi!

Välillä vilahteli edessä menevän selkä joka kyllä vähän piristi mutta viimeisessä huollossa,
 just ennen viimistä alamäkeä söin ihan rauhassa suolakurkut ja join vettä.



Minä olin tämän kisan viimeinen. Olin jo ennen puoltaväliä.
23km ja 3h30min
Turvajuoksijaan siinä kerkesi vähän tutustua :)



Millään tavalla ei ole samanlainen voittaja fiilis kuin viimeksi.
Ehkä pitäis olla ainaki vähän?
En luovuttanut vaikka tahmasi ihan satasella ja mietin moneen kertaan onko tässä mittää järkee, tsiisus että hävettää tulla viimeisenä pullerona maaliin. 
Yritin nauttia matkasta mutta jotenkin sekään ei onnistunut. Kisassa tarjottu urheilujuoma möyrähteli välillä pahaenteisesti vatsassa mutta ilkiäppä siinä poiketa biokätköilemään sitte..not.



Ensi vuodelle tarjottiin ilmainen osallistuminen.
Ehkäpä aika kultaa muistot ja mäkeäkin on siinä vaiheessa tampattu enempi ja otettu opiksi.

Tai sitte olen jossain ihan hiton kaukana Tahkosta!




2.6.2018

Palautumista


Tämä viikko meni ihan palautellessa.


Lauantai-iltana laitetut kompressiosäärystimet otin vasta maanantaina pois.
Uskalsin vihdoin!
Särkylääkettä kahtena yönä,
 ei palautuminen ainakaan unesta jäänyt kiinni!



Kintut oli kankeat pari päivää mutta jo tiistaina pääsin laskeutumaan portaita ilman hengenhaukkomista ja vieläpä etuperin!
Olin ihan varma että viikko tässä ainakin menee.



Alkuviikko meni kotona palautellessa, 
paikoilleni en siis jäänyt vaikken lenkille asti päässytkään.

Torstaina oli jo ihan pakko päästä.
Otin varmuuden vuoksi koiran mukaan
 etten ainakaan montaa juoksuaskelta voi ottaa.

Pururadalla itikoiden keskellä oli kyllä pakko vähän juosta.




Tänään, lauantaina, käytiin kävelemässä Pyhä-Häkin kansallispuistossa.
Taas niitä itikoita!
Nyt ei juostu askeltakaan, 
töitä se teetti.

Pyhä-Häkki on kyllä hieno paikka! 
Suosittelen! 
Ei nousuja, todella selkeästi merkityt ja helpot polut, pitkospuita riittää!


Seuraava häppeninki (jollekkin kisa, mulle nämä on enempi tapahtumia) olis sitte Tahko juhannuksena! 
Nousumetrejä melkein saman verran ko 
KK 31k mutta kilometrejä reilu kymmenen vähempi!
Matkalla Kuusamosta sanoin miehelle tosin ettei
 mua huvita niinko pätkääkään lähteä sinne.

Kai se on ihan ymmärrettävää 34 km:n jälkeisenä päivänä?

Mieli vaihtuu aika tiuhaan, 
eniten arveluttaa kerkeänkö palautua Ylläkselle, 
vajaa kolme viikkoa väliä. 
Sitä ei huvittas ryssiä palautumattomuuden takia.



Oon kyllä aika varma että juhannusaattona löydän itteni viivalta,
semisti ehkä kauhusta jäykkänä mutta
 jos ottas sen ihan vaan semmosena kivana pikku reippailuna!



Siitä tullee kyllä hauskaa!