Näin iloisena, odottavissa fiiliksissä istuskelin autossa ja odottelin lähtöä.
Kylläpä kohta hymy hyytyy..
Anyways.
Tämä kaikki tapahtui HiMa Runissa Jyväskylässä.
Olin paikalla tosi ajoissa koska tässä olis nyt syytä ostaa polkujuoksuun kengät
ja siellä oli Hoka One Onen esittely paikalla.
Hokalta kuulemma löytyy tarpeeksi leveää lestiä minunkin jaloille mutta jäipä nyt kuitenkin löytymättä. Not surprised..
Valkkasin matkaksi 9,4km jossa mennään lenkki kahdesti.
Koska se vajaa viishän on vasta lämmittelyä.
Lähdössä ruuvasin kuulokkeet korville ja
vähän oli semmone "juoksisko nyt kuitenki vaan autolle ja karkuun äkkiä".
Meno oli tervaista ja epämiellyttävää.
Näitä fiiliksiä mä olen pelännyt aina kisoissa.
Siinä se nyt oli.
Reitti menee pitkin latupohjia,
tosi kivaa juosta noin periaatteessa.
Ratkaiseviksi virheiksi löysin
mun tasoon nähden liian kovan vauhdin,
kierros aikoja katsoessa asia on tosi.
Ajat menee ihan nurinpäin, eka kilometri nopein.
Muutahan se ei sit tarvinnu.
Veden juominen jäi kans ihan olemattomaksi, yksi syy siinäkin väsähtämiseen.
Kävelin jopa mitä en tee ikinä, jalat oli kivasti hapoilla.
Kiitti mulle riitti.
Maali alueelle tullessa en jatkanut toiselle vaan juoksin maaliin, otin mitalin ja lähdin pois.
Mä en nähnyt syytä jatkaa sitä tahmeaa tarpomista,
pahimmillaan se tappaa koko innon lajiin
vaikkei tässä nyt montaa kilometriä ois ollutkaan.
Mut nyt on hei koettu keskeyttäminen (vaikka sainkin mitalin)!
Ei kiitos toista kertaa.
Ehkä mä haluisin nyt jonkinlaisen revanssin.
En oo varma voinko elää tämmösen kanssa,
että vuoden viiminen lappujuoksu oli sitte tämmöne!
Hitto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti