Nuts Ylläs Pallas..täyttä lovee!

Voi Ylläs <3 

Kuten mä olen jo somessa huokaillut niin viiiiielä vähän.. Niin minä rakastan tuota karun kaunista maisemaa jossa katseltavaa riittää silmänkantamattomiin hyvällä säällä. Melkein sain zen moodin päälle..siis melkein. Tällä reissulla ei ollut aikaa vain istua ja katsoa ja tuntea. 

Se jäi toiseen kertaan.

Mun kolmenkympin koettelemus oli kokemuksena hivenen erilainen.

Ensinnäkin minähän vuokrasin mökin jonne saa koirankin ottaa.

En sitten tajunnut tietenkään että siellähän on saattanut majailla kissoja!

Oma koira jäi kotiin mutta minä kävin toisena päivänä hakemassa allergialääkkeitä. Thänk kaad mulla oli niitä vielä reseptillä! Mä en tiedä kumpiko sitten oli loppujen lopuksi pahempaa: tukkosena oleminen ja tirskuttelu vai jäätävä väsymys!

Edellisenä iltapäivänä otettu lääke väsytti vielä kisa päivänä. 

Mä nukuin päiväunet nimittäin ennen lähtöä! 

MÄ EN IKINÄ NUKU PÄIVÄUNIA!

 IKINÄ!

Tavaroita tsekkaillessa huomasin myös että se kutkuttava jännitys mikä oli Karhunkierroksella oli nyt jossain..poissa?! Otin ihan kamalan lunkisti, tässä taas viittaan päiväuniin.

Matkaan mua oli saattamassa oma perhe ja vielä serkun perhe joka sopivasti oli myös lomailemassa huudeilla! Aika harvinaista herkkua! Lähtöalueelle painelin väärää kautta ja jäin aika eteen..ihan en ollut omassa liigassa :D 

Tämä jo hieman huvitti.

Se tunne kun kaikki menee ohi.

Töötti soi ja siinä se Ylläksen jumalaton mäki vieläkin odotteli.

Siinä kivikossa tunkkaillessa ajatukset säntäili laidasta laitaan

 "oliko taas ihan pakko?"

"nyt et kyllä pysähdy läski"

"paljonkohan nilkan muljauttaminen kunnolla sattuu?"

"mä oon taas niiiiiin viimeinen!!"

"joko voi syyä?"

"oispa noloa nyt antaa periksi"

"elä kato sinne ylös, askel kerrallaan, periks ei anneta"

Huipulla!

Siellä tuulee!

Mieletön fiilis, pulleropallero sää teit sen, et vyörynykkää rinnettä alas!

Lähdöstä Ylläksen huipulle rapiat 45 minuuttia!

Ja koska ylämäkeä normaalisti seuraa alamäki niin sinne sitte..ei ollut ihan helppo sekään. Ei tuntunut hyvälle tämäkään. Yläselkään otti se tömpsöttäminen.

Ekassa huollossa painelin suoraan sipsi kipolle mutta nurkan takaa kurkisti mies ja pojat!

Ihana yllätys!

Siinä se perus sähläily lötköjen ja rakon kanssa!

Opettele muijja nyt oikeesti oikee taktiikka niitten kaa!

Tiijättekö ne veteen liukenevat urkkajuomatabletit?

Nuoleskelin semmosta sitten käsistäni kun unohin huollossa sen laittaa ja liivi päällä, märillä käsillä, se oli aika hankala saada sinne lötköpulloon joka pulautti kylmät, virkistävät vedet rinnuksille (tässä tapauksessa se ei haitannu).

Mulla ei ole tapana tutustua reittiprofiiliin etukäteen. Jos joku sanoo että siellä on mäkeä niin that´s fine..niistä kyllä selvitään. Askel kerrallaan, kyllä se huippu tulee. On kyllä sanottava että Pirunkuru yllätti mut ihan satasella. Ikinä en ole semmosta kiivenny!

Kyllä ne nousut vaan palkitsee! Ei kai oo mäkeä jonka jälkeen vtuttais että pääsi ylös. Vai onko?

Kolmenkympin kiepille mahtui kyllä kaikenlaista alustaa kivikoista pitkoksiin ja hiekkateistä pururatoihin. Nousua ja laskua, pahoja ja vähän enempi pahoja. Äkäslompolon kyljessä menee suolla (?) tämmöne reitti! Oli aika hauska! Sieltä se Ylläskin pilkottaa! Matkaa tästä oli kuitenkin vielä 12km.

Juostavaa pätkää oli kivasti. Jos ois jaksanut juosta.

Semmosta Tahkon kaltaista väsymystä ei ollut mutta mä juoksin täälläkin ihan säälittävän vähän. Yritin kyllä mutta ei..ei vaan oikeen lähtenyt. Pieniä pätkiä siellä täällä, lähinnä alamäkeen, eikä aina ees niissä. Sykkeet huiteli jossain taivaissa, lämmin keli varmasti osa syynä, ehkä myös palautumattomuus tai ihan vaan pska kunto?

 Yritin selitellä itselleni että nauttimaanhan tänne on tultu, hakemaan kokemuksia mutta samalla se nalkuttava ämmä huuti takaraivossa "viiminenviiminenviiminen!".
Normaalisti kuuntelisin musiikkia mutta nyt sekin ärsytti. Koski päähän.

Pieni logistinen kämmikin siinä tuli sitten tehtyä. En ottanyt spibeltiä puhelimelle mukaan kun ajattelin että tulis otettua kuvia jos se puhelin olis liivissä / helposti saatavilla.
Siinähän kävi sitte sillee että se puhelin mitään pysynyt liivissä vaan pelkäsin koko ajan sen tippumista. En keksinyt muuta kuin ottaa yhden lötköpullon käteen ja tungin puhelimen sen paikalle.
Meni se niinkin, ärsyttää vaan kantaa mitään käsissä kun just sitä varten se liivi on!

Mut kuvia on nyt kuitenki enempi mitä Karhunkierrokselta!

Maali alue raikasi kauas, siitä sai vähän kiksejä nostella kinttua nopeammin.

Yhdessä mutkassa vilahti tutun näköiset  maastokuvioiset sortsit ja paita..otin ihan juoksuaskelia kun piristyin ajatuksesta että mun miehet on tulleet reitin varrelle mutta en tiijä oisinko itkeny vai nauranu kun huomasin että en tunnekkaan tätä miestä jolla on samanlainen mauton maku vaatteiden suhteen kuin minun miehellä.

 Mökillä odotti jo perinteeksi (toukokuusta asti) muodostunut pitsa ja jääkylmä Pepsi maxi.

Nää maisemat vaan on niin mahtavan upeat!

Seuraavana päivänä mentiin ihan gondolilla ylös.

Hissikopissa oli ihan yhtä tunkkasta ku edellisenä päivänä samassa rinteessä.

Pirunkuru Ylläkseltä kuvattuna! 

Kai se on tuo vako tuolla tunturin rinteessä?

Jos ei niin makiat maisemat hei!

Loppukaneetti

Kyllä vain.

Kannatti uhrata ahteri ja istua autossa.

Ja aivan.

Olen tulossa ensi vuonnakin!

Ehkäpä 55 km? 

Kaikki promokuvat on nimittäin kuvattu siltä reitiltä

 koska niitä maisemia ei nyt näkynyt!

Kolmen vuoren hölkkävaellus

Meni viikko että edes vilkaisin juoksukenkiä.

Että sitä pittääki olla jänishousu.

Monestikko olis mieli tehnyt lähteä tuonne 

Konnevedelle kansallispuistoilemaan mutta enpä ole uskaltanut yksin lähtee.

Kamalan vaikee saada ketään mukaan!

Sitten päätin vaan ottaa itteäni niskasta kiinni, 

hypätä sinne mukavuusalueen ulkopuolelle ja

 antaa mennä nyt tai sitten kolmen-neljän viikon päästä. 

Mielummin nyt.

Ensin mennään tietty autolla vajaat 70 km, 

siinä kerkes miettiä onko kaikki vehkeet nyt 

mukana jos jotain vaikka sattuu:

 rakkolaastarit? Side? Vettä? Energiaa? Takki? Pilli? Puhelin?

Melkein kaikki muistin, hytykkämyrkky jäi kotiin.

Ja tiijättekö ku yksin siellä ei tartennu olla.

Parkkipaikka oli sunnuntaina puolen päivän aikaan IHAN täynnä!

Metsässä kun ollaan niin kukaan 

ei kävele ohi vähintään vilkaisematta silmiin ja hymyilemällä.

Ja metsässä hymy tulee ihan itsekseen.

Reitiksi valitsin sen pisimmän 16 km:n "kolmen vuoren vaelluksen".

Muita retkeilijöitä, suunnistajia, juoksijoita tuli tasaiseen vastaan.

Kaikilla nuotiopaikoilla oli porukkaa.

Reitistä huomaa että se on melko tuore ja myöskin hyvin kunnossa pidetty.

Pitkokset ja merkinnät ovat ehjiä ja selkeitä.

Nousua on kuten jo reitin nimikin vienosti vihjailee mutta olin eittämättä hieman yllättynyt ettei mitään todella jyrkkää tai pitkää nousua kuitenkaan! 

Nousut kruunasi näkymät!

Kelpasi madella ja kuvailla!

Jos tuolla reitillä sitten tuntuukin ettei jaksa tmv. niin sieltä on helppo oikaista lyhemmälle.

Polkujen risteykset on merkitty isoin kyltein ja ovat tosi selkeitä.

Muutamassa kohdassa nimittäin mietin että tuostahan vois oikasta mutta oli ihan pakko nähdä minne polku veisi, eikä matkaa kuitenkaan ollut kuin 2,9 km.

Sehän ei ole just mitään!

Sillon ku on kivaa ja meno maistuu :D

Kolmen vuoren vaellus ei suoraan vie Loukkuvuorelle 

tai Kalajavuorelle vaan niille on poikettava "polulta". 

Loukkuvuori on ihan parin sadan metrin päässä polulta 

mutta Kalajavuorelle vajaa kilometri puhdasta nousua.

Kaikista makeimmat näkymät ovat Loukkuvuorelta.

Kuvat ei tosiaankaan anna oikeutta todellisuudelle.

Kalajavuoren jätin tällä kertaa välistä.

Jotain makupaloja ens kerrallekin!

Yksi onnellinen polkujuoksija :)

Tänne kannattaa kyllä tulla kauempaakin ja n a u t t i a !

Miten mä olenkin elänyt näin vanhaksi tajuamatta

 mitä kaikkea minulta onkaan jäänyt näkemättä ja kokematta. 

Ihan tässä mun huudeilla!

No melkein.

Tahko Trail 23km - kuinka ei valmistauduta kisaan

Elämäni toinen polkujuoksukisatapahtumahäppeninki

 juhannusaattona olikin sitten ihan kaikkea muuta mitä 

Karhunkierros oli.

Mikään, paitsi ehkä varusteet, 

ei mennyt putkeen ja nyt kun mietin niin 

ehkä mä en jaksanut kunnolla ees panostaa? Voisko olla?

Koko viikon yöunet oli todella huonot, samoiten kisaa edeltävän yön. 

Oltiin mökillä ja erinäisistä syistä siellä ei sitten uni

 tullut ihan samalla tavalla kuin kotona..

tiijä sitte oisko kotonakaan onnistunut?

Huonoihin uniin liitän viikon juoksemattomuuden. 

Aina lenkki iltoina väsyttää ihan eri tavalla.

Jaa miksi en käynyt lenkillä? 

Valmistavilla, tärkeillä lenkeillä? 

En olevinaan kerinnyt. 

Pah.

Samoiten tankkaukset meni vituralleen.

Tämä olikin tämmönen kokeilu että mitäs jos

 syön ihan normisti että miltäs se semmone tuntuu?

Omasta mielestäni syön aika paljon koska en saa painoa laskemaan

 enkä ihan tosissaan halua enää lihoa hitto yhtään!

 Välillä käy mielessä että miten perkeleessä

 tämä on mahdollista kun liikkuu enemmän ko ikinä ja 

syö olevinaan niin raivoterveellisesti niin se hemmetin paino tuntuu vaan nousevan. 

Laskenut se ei ole! 

Ja kyllä,

 minä tiedän että sitä vaakaa ei kannata tuijotella vaan

 kuunnella mitä se keho sanoo ja niin päin pois mutta 

kyllähän tämä vähän ihmetyttää.

Aamupalana sitte rahka mehukeitolla ja sämpylä kahvilla.

Riittämätön.

Tahko tapahtumapaikkana on tosi mainio! 

Ainakin näin juoksijan näkökulmasta kaikki palvelut löytyi läheltä eikä ollut ahdasta (oliko reilu 100 juoksijaa?).

Itse reitti sitten.

Minulle siinä oli mäkeä toisen perään kun
tuhannestaseitsemästäkymmenestäviidestä portaasta  selvisi mäen päälle.
Sitähän se polkujuoksu tietysti on.
Teknistä polkua, mutaa, pitkoksia joilla sai tosin kömpiä kaatuneiden puiden yli,
hiekkatietä joka aika useasta kohdasta piti kiertää metsän kautta,
  lopussa lompsuttelin nekin reilusti vaan läpi,
 joo ja ylämäkeä enempivähempi mutta tultiinhan sieltä alaskin.

Jos Karhunkierroksella reisissä tuntui jerkku 

riittävän niin nyt siitä ei ollut juurikaan tietoa. 

Tiesin vain että jokainen askel toi maalia lähemmäs.

Meno tuntui jopa vastenmieliseltä mutta
mielestäni luovuttaminen ilman pätevää syytä,
 loukkaantuminen on pätevä syy, olis vituttanut vielä enemmän.
Edes kaksikerroin käynyt nilkka ei vaivannut matkalla, eikä sen jälkeenkään onneksi!

Välillä vilahteli edessä menevän selkä joka kyllä vähän piristi mutta viimeisessä huollossa,
 just ennen viimistä alamäkeä söin ihan rauhassa suolakurkut ja join vettä.

Minä olin tämän kisan viimeinen. Olin jo ennen puoltaväliä.

23km ja 3h30min

Turvajuoksijaan siinä kerkesi vähän tutustua :)

Millään tavalla ei ole samanlainen voittaja fiilis kuin viimeksi.

Ehkä pitäis olla ainaki vähän?

En luovuttanut vaikka tahmasi ihan satasella ja mietin moneen kertaan onko tässä mittää järkee, tsiisus että hävettää tulla viimeisenä pullerona maaliin. 

Yritin nauttia matkasta mutta jotenkin sekään ei onnistunut. Kisassa tarjottu urheilujuoma möyrähteli välillä pahaenteisesti vatsassa mutta ilkiäppä siinä poiketa biokätköilemään sitte..not.

Ensi vuodelle tarjottiin ilmainen osallistuminen.

Ehkäpä aika kultaa muistot ja mäkeäkin on siinä vaiheessa tampattu enempi ja otettu opiksi.

Tai sitte olen jossain ihan hiton kaukana Tahkosta!

Palautumista

Tämä viikko meni ihan palautellessa.

Lauantai-iltana laitetut kompressiosäärystimet otin vasta maanantaina pois.

Uskalsin vihdoin!

Särkylääkettä kahtena yönä,

 ei palautuminen ainakaan unesta jäänyt kiinni!

Kintut oli kankeat pari päivää mutta jo tiistaina pääsin laskeutumaan portaita ilman hengenhaukkomista ja vieläpä etuperin!

Olin ihan varma että viikko tässä ainakin menee.

Alkuviikko meni kotona palautellessa, 

paikoilleni en siis jäänyt vaikken lenkille asti päässytkään.

Torstaina oli jo ihan pakko päästä.

Otin varmuuden vuoksi koiran mukaan

 etten ainakaan montaa juoksuaskelta voi ottaa.

Pururadalla itikoiden keskellä oli kyllä pakko vähän juosta.

Tänään, lauantaina, käytiin kävelemässä Pyhä-Häkin kansallispuistossa.

Taas niitä itikoita!

Nyt ei juostu askeltakaan, 

töitä se teetti.

Pyhä-Häkki on kyllä hieno paikka! 

Suosittelen! 

Ei nousuja, todella selkeästi merkityt ja helpot polut, pitkospuita riittää!

Seuraava häppeninki (jollekkin kisa, mulle nämä on enempi tapahtumia) olis sitte Tahko juhannuksena! 

Nousumetrejä melkein saman verran ko 

KK 31k mutta kilometrejä reilu kymmenen vähempi!

Matkalla Kuusamosta sanoin miehelle tosin ettei

 mua huvita niinko pätkääkään lähteä sinne.

Kai se on ihan ymmärrettävää 34 km:n jälkeisenä päivänä?

Mieli vaihtuu aika tiuhaan, 

eniten arveluttaa kerkeänkö palautua Ylläkselle, 

vajaa kolme viikkoa väliä. 

Sitä ei huvittas ryssiä palautumattomuuden takia.

Oon kyllä aika varma että juhannusaattona löydän itteni viivalta,

semisti ehkä kauhusta jäykkänä mutta

 jos ottas sen ihan vaan semmosena kivana pikku reippailuna!

Siitä tullee kyllä hauskaa!

Nuts Karhunkierros 31k

Se oli siinä. 

Kauan odotettu ja jännitetty keissi oli sitte siinä!

Ja oliha muute ihan mahtava reissu!

Rukalla oltiin jo torstaina, kerettiin käydä kattelemassa kisakylää ja rinteiden päällä tuulessa tietty ottamassa parit selfiet. Tuolta jostain mun takaa se polku kuulkaas kiemurteli. Eli jossain siellä on Juuma. Näin mä katoin mapsista ja yritin tähdätä itteni siihen suuntaan.

Kisa-aamuna jännitti!

 Aamupäivän tunnit oli PITKIÄ!!! Jos olisin tajunnut että mun lähtö, se vihoviimeinen F heat lähtee niin myöhään niin oisin luultavasti vaihtanut sen. Tieto tästä tuli vaan niin myöhään että vaihto olisi maksanut euroja. Joten sama kai tuo..odottavan aika on aina pitkä.

Pakkasin juoksuliiviin ihan hirveesti kaikkee...ylimääräistä kuten reissun päätteeksi totesin.

Oli geeliä, irtokarkkia, suolaa, proteiinipatukoita, glukoosipastilleja, energiapatukkaa että nälkä ei vaan vahingossakaan pääsis yllättämään. 

Liivit painoi mutta se ei ihme kyllä tuntunut juuri missään, ei haitannut menoa yhtään. Ainoastaan kun nesteet alkoi käydä vähiin niin liivi heilui päällä, enkä jaksanut kiristää sitä.

Parin kilsan jälkeen iskin napit korviin ja meno alkoi maistua vielä paremmalta. Jopa laulatti.

Ensimmäiset kymmenen kilometriä meni kepeästi, maisemat oli ihan mahottoman kauniita! 

En vaan malttanut pysähtyä kuvailemaan, tämän tiesinkin jo. 

Selkiä tuli vastaan ja hiljaisen kunnioituksen vallassa ohittelin pidempien matkojen sankareita. 

Jonkin sortin idoleita mun silmissä :D

Matkalla meni alas vain urkkajuomaa, vettä (paljon), geelit, vajaa energiapatukka ja glukoosipastilleja pari. Suolaa ronkin kans kun alkoi tuntua omituiselta.

Huolloissa tietysti suolakurkkua, sipsiä ja suklaata. Vesi ja urkkajuoma varastojen täydennys.

Mistä tulikin mieleen että vois opetella tehokkaammin tuon lötköpullojen täyttämisen. Aikaa meni tunkiessa niitä takaisin liiviin.

*huoh* 

Juuma-Konttainen väli on kaikkea pitkospuista juurakkoon ja mutaisesta hiekkatie pätkiin.

Huoltoja 31 km:llä on kaksi ja niillä on 17 + km väliä. 

Toiseen huoltoon laskin kilometrejä. Jotenkin luulin että se olisi Konttaisen päällä mutta ei. Hirrrrrveen nousun jälkeen kipiteltiin vielä alas suht jyrkkiä portaita pitkin.

Toisessa huollossa tajusin olla ottamatta pulloja pois liivistä.

Samassa huollossa myös tuli huono olo kun jäi paikalleen, jalat tärisi ja jotain pyrki nousemaan ylös vatsasta. Väkisin tungin suklaat ja suolakurkut sekaisin suuhun ja jatkoin matkaa.

Nousut ja laskut jatkui. 

Reisissä riitti jerkku ihan järkyttävän hyvin. Olin tosi yllättynyt! 

Omasta mielestäni suorastaan rokkasin mäet ylös! 

On siellä siis jotain muutaki ko pläskiä 😆

Menin ihan semisti sekaisin näistä nousuista mutta oisko tämä sitte Valtavaaralta?

Rukan hyppyri näkyy täältä.

Aika moni pysähtyi kuvailemaan.

Minä raukka luulin että tämä oli viimeinen nousu

 kun se perkeleen Rukakin jo pilkisti sieltä mutta

voi minua parkaa...kyllä minä luulin niiiiiiin väärin.

Kerkesin laittaa jo seuraavan vaihteen päälle kun

 kellossakin kilometrejä oli yli 33 että EI VOI enää tulla nousuja.

 Vitut. Tuli! 

Ja se oli kaikista pahin (henkisesti ja fyysisesti)! 

Aikalailla mun silmissä pystysuoraa sora nousua.

Huokaisin, kirosin ja aloitin askel kerrallaan. 

Ohitin henkeä haukkovia kanssajuoksijoita ja tuijotin vaan maahan. 

"mikääneikestäikuisesti, mikääneikestäikuisesti, tämälooppuuihankohtaihankohta!"

Loppuihan se. 

Loput matkasta oli alamäkeä.

Otin kuulokkeet pois että kuulin maalialueen musiikin.

Se onnen tunne! 

MÄ TEIN SEN!!!

Vielä portaat..älä nyt saatana kompuroi näissä.

Hipsuttelin portaiden vierellä, portaat teki jo kipeää, ei vaan pysty!

Täyttä juoksua punaiselle matolle!

Kyllä.

Kroppa huusi hoosianna kun matkanteko loppui.

 Jokainen askel sattui.

Kiitos jalat!

Kiitos pää!

Me tehtiin se!

Erikois kiitos myös lantion seudulle johon kyllä koski mutta sillee siedettävästi vaikkakin aika epämiellyttävästi, nousut teki sille nannaa, tasaiset pätkät meni miettiessä ottaisko särkylääkkeen ja missähän taskussa se mahtais olla. 

Mökillä odottikin pitsa ja Pepsi Maxi.

Suihku. 

Pitkä kuuma suihku.

Yöksi (ja seuraavaksi päiväksi) kompressio säärystimet.

Särkylääke ja huulirasva.

Tämä oli mun ensimmäinen polkujuoksu kisa.

Joku mainitsikin ettet sitten helpompaa valinnut. 

Suoraan sanottuna mä en juurikaan perehtynyt reittiprofiiliin vaan olin täysin myyty 

näistä upeista maisemista. 

Tiesin että tuonne on päästävä!

Aloin tutustua reittiin ja muiden rapsoihin vasta kun oli liian myöhäistä perääntyä

 (matka ja majoitus maksettu).

Jos yhtään jahkailet että lähtiskö niin mene ihmeessä!

Ei sitä suotta hehkuteta.

Toukokuuta

Phffft..

Aika lentää, minä en.

Hei kolme viikkoo Karhunkierrokseen!

*fakfakfakfak*

Otetaaks tällee pikakelauksena kuluneiden kuukausien kuulumiset siltä osin?

Mun täytyy kyllä nyt luntata vähän mitä oon oikeen tehny..

Reenattu on. 

Vähän kyllä on semmone kutina ettei kuitenkaan tarpeeksi

 koska laiska kun olen ja menen aika helposti sieltä mistä aita on matalin. 

En ole juurikaan tunkkaillut mäkiä. 

Enkä tehnyt lihaskuntoa niin paljoa kuin olis pitäny.

Ja tätä tulen katumaan, se on selvä se.

Olikohan se helmi vai maaliskuuta kun pitkiksen

 jälkeisenä aamuna jalkapohjassa rusahti. 

Ei siihen koskenut paljoa mutta säikähdin sen verran 

että sain varattua ajan fysioterapeutille.

 Sieltähän niitä ongelma kohtia sitten alkoi löytyä. 

Säären sisäosat melkoisen juntturassa,

 niitä nappuloita on yritetty hieroa auki.

Paha vaan että niitä tulee lisää kuin sieniä sateella 

jokaisen vähän kovemman juoksulenkin jälkeen.

Tähän ilmeisesti karkaileva lantio on syynä. 

Oikea lantio ei tue väsyessään tarpeeksi askelta jolloin 

säären lihakset joutuvat liian kovalle koetukselle. 

Tätä nyt olenkin treenannut jumppanauhalla. 

En myöskään ole tehnyt kyykkyä oikein tämän

 takia mutta nyt se edes menee. 

Välillä kyllä joutuu ihan ajatuksen kanssa suuntaamaan 

polvet samaan suuntaan varpaiden kanssa. 

Tässä sivussa talvella tuli hiihdettyä! 

Pitovoiteiden kanssa ja ilman :D 

Sillon ei naurattanut yhtään. Jollain sisulla 12 km sain sivakoitua. 

Samaa sisua tarvitaan kolmen viikon päästä.

Juoksu treenit tein suhtkoht ihan ohjelman mukaan.

Jos jotain piti jättää välistä niin ne oli ne kovemmat vedot.

Pitkiksistä en luovu, niitä odotan kuin kuuta nousevaa ja teen reittisuunnitelmia.

Poluilla kävin tosin vähän. Tai kyllä mä yritin.

 Aina se meni rämpimiseksi. Tästä on todisteena Instan kuvat. 

Siitä tuli jo semmone sunnuntainen perinne.

Poluille pääsin kunnolla vihdoin viime viikolla!

Ai llllluoja! Se fiilis! Jotain mielettömän mahtavaa!

Kaksköt kilsaa ja neljä tuntia siellä sitten heiluinkin..

Flunssat sain aika hyvin välteltyä kunnes tällä viikolla..

Selvisin kahden päivän makoilulla.

Uutena lajina talven aikaan kävin kokeilemassa fascia venyttelyä ja retro aerobiciä. 

Ens kerralla muistan olla laulamatta niin pysyn tahdissa mukana :D

Kaikkee aika kivvaa on taas tiedossa kesäksi!

Taidan päivittää tuohon sivuun mun kesä kalenterin kisojen suhteen.

Saa hei vinkata hyviä tapahtumia! 

Helmikuuta!

Pikkusen nuo mun otsikot on tylsiä.

Onko vähän hei parhaat talvi kelit!!

Huomaan löytäväni itseni innosta puhkuen hiihtoladuilta vähän väliä.

Ja tykkääväni siitä ihan hitokseen!

Meitä on muitakin joihin kouluhiihto on

 jättänyt jälkensä puistatuksen muodossa, niinku " ei ikinä".

 Mulla tämä kyllä koskee kaikkea liikuntaa. 

Teen nyt sitä mikä joskus on ollut "en hitossa!!"

Viime kuussa sivakoin enempi mitä juoksin. Ei haittaa.

 Juoksua kuitenkin tuli ihan kivasti.

Viime kuu oli myöskin eka "ehjä" kuukausi aikoihin. 

Tänä aamuna kävin pitkästä aikaa vaa`alla.

Ei ois pitäny.

Ainakaan vaaka ei näytä pienempiä lukemia kaiken tämän jälkeen.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Ehkä pitäis opetella olemaan välittämättä.

Tai olemaan syömättä kaikkee vastaan tulevaa?

Kuiteski.

Viime viikonloppuna oli aika kivvaa!

Running Academyn tiimipäivät oli kuulkaas tuolla Kuopiossa.

Lauantai meni tutustuessa toisten juoksutarinoihin,

 ratkoessa juoksuun liittyviä myyttejä ja vielä käytiin tekniikkaa ulkona. 

Tekniikka osiossa käytiinkin läpi just mua mietityttäneitä asioita kuten päkiä askellusta. 

Tiijän juoksevani kantapää edellä ja tämä häirihtee mua. 

Syytän kyllä semisti kenkiä jotka ovat kovin isolla dropilla. 

Uudet Altrat on kyllä kaikkee muuta mutta niitä en oo vielä testaillut. 

Uudet nastakengät pitäis ehkä hommata mutta mun kukkaro ei ihan aukee nyt niin isolleen. 

Niissä vois jo kiinnittää huomiota droppiin. 

Vai meniskö vaan villasukilla? 

Sitä pitää testata.

Sunnuntaina sitte jumppailtiin.

Tunnen sen jalkapohjia myöten aina niskoihin. 

Tämä yhdistettynä huonoihin yöuniin oli tämän päivän tuloksena päänsärky.

Tykkäsin viikonlopusta, oli hauskaa ja asiaa tuli paljon!

Ihan huippua tutustua tyyppeihin joilla on sama intohimo.