Se oli siinä.
Kauan odotettu ja jännitetty keissi oli sitte siinä!
Ja oliha muute ihan mahtava reissu!
Rukalla oltiin jo torstaina, kerettiin käydä kattelemassa kisakylää ja rinteiden päällä tuulessa tietty ottamassa parit selfiet. Tuolta jostain mun takaa se polku kuulkaas kiemurteli. Eli jossain siellä on Juuma. Näin mä katoin mapsista ja yritin tähdätä itteni siihen suuntaan.
Kisa-aamuna jännitti!
Aamupäivän tunnit oli PITKIÄ!!! Jos olisin tajunnut että mun lähtö, se vihoviimeinen F heat lähtee niin myöhään niin oisin luultavasti vaihtanut sen. Tieto tästä tuli vaan niin myöhään että vaihto olisi maksanut euroja. Joten sama kai tuo..odottavan aika on aina pitkä.
Pakkasin juoksuliiviin ihan hirveesti kaikkee...ylimääräistä kuten reissun päätteeksi totesin.
Oli geeliä, irtokarkkia, suolaa, proteiinipatukoita, glukoosipastilleja, energiapatukkaa että nälkä ei vaan vahingossakaan pääsis yllättämään.
Liivit painoi mutta se ei ihme kyllä tuntunut juuri missään, ei haitannut menoa yhtään. Ainoastaan kun nesteet alkoi käydä vähiin niin liivi heilui päällä, enkä jaksanut kiristää sitä.
Parin kilsan jälkeen iskin napit korviin ja meno alkoi maistua vielä paremmalta. Jopa laulatti.
Ensimmäiset kymmenen kilometriä meni kepeästi, maisemat oli ihan mahottoman kauniita!
En vaan malttanut pysähtyä kuvailemaan, tämän tiesinkin jo.
Selkiä tuli vastaan ja hiljaisen kunnioituksen vallassa ohittelin pidempien matkojen sankareita.
Jonkin sortin idoleita mun silmissä :D
Matkalla meni alas vain urkkajuomaa, vettä (paljon), geelit, vajaa energiapatukka ja glukoosipastilleja pari. Suolaa ronkin kans kun alkoi tuntua omituiselta.
Huolloissa tietysti suolakurkkua, sipsiä ja suklaata. Vesi ja urkkajuoma varastojen täydennys.
Mistä tulikin mieleen että vois opetella tehokkaammin tuon lötköpullojen täyttämisen. Aikaa meni tunkiessa niitä takaisin liiviin.
*huoh*
Juuma-Konttainen väli on kaikkea pitkospuista juurakkoon ja mutaisesta hiekkatie pätkiin.
Huoltoja 31 km:llä on kaksi ja niillä on 17 + km väliä.
Toiseen huoltoon laskin kilometrejä. Jotenkin luulin että se olisi Konttaisen päällä mutta ei. Hirrrrrveen nousun jälkeen kipiteltiin vielä alas suht jyrkkiä portaita pitkin.
Toisessa huollossa tajusin olla ottamatta pulloja pois liivistä.
Samassa huollossa myös tuli huono olo kun jäi paikalleen, jalat tärisi ja jotain pyrki nousemaan ylös vatsasta. Väkisin tungin suklaat ja suolakurkut sekaisin suuhun ja jatkoin matkaa.
Nousut ja laskut jatkui.
Reisissä riitti jerkku ihan järkyttävän hyvin. Olin tosi yllättynyt!
Omasta mielestäni suorastaan rokkasin mäet ylös!
On siellä siis jotain muutaki ko pläskiä 😆
Menin ihan semisti sekaisin näistä nousuista mutta oisko tämä sitte Valtavaaralta?
Rukan hyppyri näkyy täältä.
Aika moni pysähtyi kuvailemaan.
Minä raukka luulin että tämä oli viimeinen nousu
kun se perkeleen Rukakin jo pilkisti sieltä mutta
voi minua parkaa...kyllä minä luulin niiiiiiin väärin.
Kerkesin laittaa jo seuraavan vaihteen päälle kun
kellossakin kilometrejä oli yli 33 että EI VOI enää tulla nousuja.
Vitut. Tuli!
Ja se oli kaikista pahin (henkisesti ja fyysisesti)!
Aikalailla mun silmissä pystysuoraa sora nousua.
Huokaisin, kirosin ja aloitin askel kerrallaan.
Ohitin henkeä haukkovia kanssajuoksijoita ja tuijotin vaan maahan.
"mikääneikestäikuisesti, mikääneikestäikuisesti, tämälooppuuihankohtaihankohta!"
Loppuihan se.
Loput matkasta oli alamäkeä.
Otin kuulokkeet pois että kuulin maalialueen musiikin.
Se onnen tunne!
MÄ TEIN SEN!!!
Vielä portaat..älä nyt saatana kompuroi näissä.
Hipsuttelin portaiden vierellä, portaat teki jo kipeää, ei vaan pysty!
Täyttä juoksua punaiselle matolle!
Kyllä.
Kroppa huusi hoosianna kun matkanteko loppui.
Jokainen askel sattui.
Kiitos jalat!
Kiitos pää!
Me tehtiin se!
Erikois kiitos myös lantion seudulle johon kyllä koski mutta sillee siedettävästi vaikkakin aika epämiellyttävästi, nousut teki sille nannaa, tasaiset pätkät meni miettiessä ottaisko särkylääkkeen ja missähän taskussa se mahtais olla.
Mökillä odottikin pitsa ja Pepsi Maxi.
Suihku.
Pitkä kuuma suihku.
Yöksi (ja seuraavaksi päiväksi) kompressio säärystimet.
Särkylääke ja huulirasva.
Tämä oli mun ensimmäinen polkujuoksu kisa.
Joku mainitsikin ettet sitten helpompaa valinnut.
Suoraan sanottuna mä en juurikaan perehtynyt reittiprofiiliin vaan olin täysin myyty
näistä upeista maisemista.
Tiesin että tuonne on päästävä!
Aloin tutustua reittiin ja muiden rapsoihin vasta kun oli liian myöhäistä perääntyä
(matka ja majoitus maksettu).
Jos yhtään jahkailet että lähtiskö niin mene ihmeessä!
Ei sitä suotta hehkuteta.
