Voi Ylläs <3
Kuten mä olen jo somessa huokaillut niin viiiiielä vähän.. Niin minä rakastan tuota karun kaunista maisemaa jossa katseltavaa riittää silmänkantamattomiin hyvällä säällä. Melkein sain zen moodin päälle..siis melkein. Tällä reissulla ei ollut aikaa vain istua ja katsoa ja tuntea.
Se jäi toiseen kertaan.
Mun kolmenkympin koettelemus oli kokemuksena hivenen erilainen.
Ensinnäkin minähän vuokrasin mökin jonne saa koirankin ottaa.
En sitten tajunnut tietenkään että siellähän on saattanut majailla kissoja!
Oma koira jäi kotiin mutta minä kävin toisena päivänä hakemassa allergialääkkeitä. Thänk kaad mulla oli niitä vielä reseptillä! Mä en tiedä kumpiko sitten oli loppujen lopuksi pahempaa: tukkosena oleminen ja tirskuttelu vai jäätävä väsymys!
Edellisenä iltapäivänä otettu lääke väsytti vielä kisa päivänä.
Mä nukuin päiväunet nimittäin ennen lähtöä!
MÄ EN IKINÄ NUKU PÄIVÄUNIA!
IKINÄ!
Tavaroita tsekkaillessa huomasin myös että se kutkuttava jännitys mikä oli Karhunkierroksella oli nyt jossain..poissa?! Otin ihan kamalan lunkisti, tässä taas viittaan päiväuniin.
Matkaan mua oli saattamassa oma perhe ja vielä serkun perhe joka sopivasti oli myös lomailemassa huudeilla! Aika harvinaista herkkua! Lähtöalueelle painelin väärää kautta ja jäin aika eteen..ihan en ollut omassa liigassa :D
Tämä jo hieman huvitti.
Se tunne kun kaikki menee ohi.
Töötti soi ja siinä se Ylläksen jumalaton mäki vieläkin odotteli.
Siinä kivikossa tunkkaillessa ajatukset säntäili laidasta laitaan
"oliko taas ihan pakko?"
"nyt et kyllä pysähdy läski"
"paljonkohan nilkan muljauttaminen kunnolla sattuu?"
"mä oon taas niiiiiin viimeinen!!"
"joko voi syyä?"
"oispa noloa nyt antaa periksi"
"elä kato sinne ylös, askel kerrallaan, periks ei anneta"
Huipulla!
Siellä tuulee!
Mieletön fiilis, pulleropallero sää teit sen, et vyörynykkää rinnettä alas!
Lähdöstä Ylläksen huipulle rapiat 45 minuuttia!
Ja koska ylämäkeä normaalisti seuraa alamäki niin sinne sitte..ei ollut ihan helppo sekään. Ei tuntunut hyvälle tämäkään. Yläselkään otti se tömpsöttäminen.
Ekassa huollossa painelin suoraan sipsi kipolle mutta nurkan takaa kurkisti mies ja pojat!
Ihana yllätys!
Siinä se perus sähläily lötköjen ja rakon kanssa!
Opettele muijja nyt oikeesti oikee taktiikka niitten kaa!
Tiijättekö ne veteen liukenevat urkkajuomatabletit?
Nuoleskelin semmosta sitten käsistäni kun unohin huollossa sen laittaa ja liivi päällä, märillä käsillä, se oli aika hankala saada sinne lötköpulloon joka pulautti kylmät, virkistävät vedet rinnuksille (tässä tapauksessa se ei haitannu).
Mulla ei ole tapana tutustua reittiprofiiliin etukäteen. Jos joku sanoo että siellä on mäkeä niin that´s fine..niistä kyllä selvitään. Askel kerrallaan, kyllä se huippu tulee. On kyllä sanottava että Pirunkuru yllätti mut ihan satasella. Ikinä en ole semmosta kiivenny!
Kyllä ne nousut vaan palkitsee! Ei kai oo mäkeä jonka jälkeen vtuttais että pääsi ylös. Vai onko?
Kolmenkympin kiepille mahtui kyllä kaikenlaista alustaa kivikoista pitkoksiin ja hiekkateistä pururatoihin. Nousua ja laskua, pahoja ja vähän enempi pahoja. Äkäslompolon kyljessä menee suolla (?) tämmöne reitti! Oli aika hauska! Sieltä se Ylläskin pilkottaa! Matkaa tästä oli kuitenkin vielä 12km.
Juostavaa pätkää oli kivasti. Jos ois jaksanut juosta.
Semmosta Tahkon kaltaista väsymystä ei ollut mutta mä juoksin täälläkin ihan säälittävän vähän. Yritin kyllä mutta ei..ei vaan oikeen lähtenyt. Pieniä pätkiä siellä täällä, lähinnä alamäkeen, eikä aina ees niissä. Sykkeet huiteli jossain taivaissa, lämmin keli varmasti osa syynä, ehkä myös palautumattomuus tai ihan vaan pska kunto?
Yritin selitellä itselleni että nauttimaanhan tänne on tultu, hakemaan kokemuksia mutta samalla se nalkuttava ämmä huuti takaraivossa "viiminenviiminenviiminen!".
Normaalisti kuuntelisin musiikkia mutta nyt sekin ärsytti. Koski päähän.
Pieni logistinen kämmikin siinä tuli sitten tehtyä. En ottanyt spibeltiä puhelimelle mukaan kun ajattelin että tulis otettua kuvia jos se puhelin olis liivissä / helposti saatavilla.
Siinähän kävi sitte sillee että se puhelin mitään pysynyt liivissä vaan pelkäsin koko ajan sen tippumista. En keksinyt muuta kuin ottaa yhden lötköpullon käteen ja tungin puhelimen sen paikalle.
Meni se niinkin, ärsyttää vaan kantaa mitään käsissä kun just sitä varten se liivi on!
Mut kuvia on nyt kuitenki enempi mitä Karhunkierrokselta!
Normaalisti kuuntelisin musiikkia mutta nyt sekin ärsytti. Koski päähän.
Pieni logistinen kämmikin siinä tuli sitten tehtyä. En ottanyt spibeltiä puhelimelle mukaan kun ajattelin että tulis otettua kuvia jos se puhelin olis liivissä / helposti saatavilla.
Siinähän kävi sitte sillee että se puhelin mitään pysynyt liivissä vaan pelkäsin koko ajan sen tippumista. En keksinyt muuta kuin ottaa yhden lötköpullon käteen ja tungin puhelimen sen paikalle.
Meni se niinkin, ärsyttää vaan kantaa mitään käsissä kun just sitä varten se liivi on!
Mut kuvia on nyt kuitenki enempi mitä Karhunkierrokselta!
Maali alue raikasi kauas, siitä sai vähän kiksejä nostella kinttua nopeammin.
Yhdessä mutkassa vilahti tutun näköiset maastokuvioiset sortsit ja paita..otin ihan juoksuaskelia kun piristyin ajatuksesta että mun miehet on tulleet reitin varrelle mutta en tiijä oisinko itkeny vai nauranu kun huomasin että en tunnekkaan tätä miestä jolla on samanlainen mauton maku vaatteiden suhteen kuin minun miehellä.
Mökillä odotti jo perinteeksi (toukokuusta asti) muodostunut pitsa ja jääkylmä Pepsi maxi.
Nää maisemat vaan on niin mahtavan upeat!
Seuraavana päivänä mentiin ihan gondolilla ylös.
Hissikopissa oli ihan yhtä tunkkasta ku edellisenä päivänä samassa rinteessä.
Pirunkuru Ylläkseltä kuvattuna!
Kai se on tuo vako tuolla tunturin rinteessä?
Jos ei niin makiat maisemat hei!
Loppukaneetti
Kyllä vain.
Kannatti uhrata ahteri ja istua autossa.
Ja aivan.
Olen tulossa ensi vuonnakin!
Ehkäpä 55 km?
Kaikki promokuvat on nimittäin kuvattu siltä reitiltä
koska niitä maisemia ei nyt näkynyt!
