Nuts Ylläs Pallas..täyttä lovee!

Voi Ylläs <3 

Kuten mä olen jo somessa huokaillut niin viiiiielä vähän.. Niin minä rakastan tuota karun kaunista maisemaa jossa katseltavaa riittää silmänkantamattomiin hyvällä säällä. Melkein sain zen moodin päälle..siis melkein. Tällä reissulla ei ollut aikaa vain istua ja katsoa ja tuntea. 

Se jäi toiseen kertaan.

Mun kolmenkympin koettelemus oli kokemuksena hivenen erilainen.

Ensinnäkin minähän vuokrasin mökin jonne saa koirankin ottaa.

En sitten tajunnut tietenkään että siellähän on saattanut majailla kissoja!

Oma koira jäi kotiin mutta minä kävin toisena päivänä hakemassa allergialääkkeitä. Thänk kaad mulla oli niitä vielä reseptillä! Mä en tiedä kumpiko sitten oli loppujen lopuksi pahempaa: tukkosena oleminen ja tirskuttelu vai jäätävä väsymys!

Edellisenä iltapäivänä otettu lääke väsytti vielä kisa päivänä. 

Mä nukuin päiväunet nimittäin ennen lähtöä! 

MÄ EN IKINÄ NUKU PÄIVÄUNIA!

 IKINÄ!

Tavaroita tsekkaillessa huomasin myös että se kutkuttava jännitys mikä oli Karhunkierroksella oli nyt jossain..poissa?! Otin ihan kamalan lunkisti, tässä taas viittaan päiväuniin.

Matkaan mua oli saattamassa oma perhe ja vielä serkun perhe joka sopivasti oli myös lomailemassa huudeilla! Aika harvinaista herkkua! Lähtöalueelle painelin väärää kautta ja jäin aika eteen..ihan en ollut omassa liigassa :D 

Tämä jo hieman huvitti.

Se tunne kun kaikki menee ohi.

Töötti soi ja siinä se Ylläksen jumalaton mäki vieläkin odotteli.

Siinä kivikossa tunkkaillessa ajatukset säntäili laidasta laitaan

 "oliko taas ihan pakko?"

"nyt et kyllä pysähdy läski"

"paljonkohan nilkan muljauttaminen kunnolla sattuu?"

"mä oon taas niiiiiin viimeinen!!"

"joko voi syyä?"

"oispa noloa nyt antaa periksi"

"elä kato sinne ylös, askel kerrallaan, periks ei anneta"

Huipulla!

Siellä tuulee!

Mieletön fiilis, pulleropallero sää teit sen, et vyörynykkää rinnettä alas!

Lähdöstä Ylläksen huipulle rapiat 45 minuuttia!

Ja koska ylämäkeä normaalisti seuraa alamäki niin sinne sitte..ei ollut ihan helppo sekään. Ei tuntunut hyvälle tämäkään. Yläselkään otti se tömpsöttäminen.

Ekassa huollossa painelin suoraan sipsi kipolle mutta nurkan takaa kurkisti mies ja pojat!

Ihana yllätys!

Siinä se perus sähläily lötköjen ja rakon kanssa!

Opettele muijja nyt oikeesti oikee taktiikka niitten kaa!

Tiijättekö ne veteen liukenevat urkkajuomatabletit?

Nuoleskelin semmosta sitten käsistäni kun unohin huollossa sen laittaa ja liivi päällä, märillä käsillä, se oli aika hankala saada sinne lötköpulloon joka pulautti kylmät, virkistävät vedet rinnuksille (tässä tapauksessa se ei haitannu).

Mulla ei ole tapana tutustua reittiprofiiliin etukäteen. Jos joku sanoo että siellä on mäkeä niin that´s fine..niistä kyllä selvitään. Askel kerrallaan, kyllä se huippu tulee. On kyllä sanottava että Pirunkuru yllätti mut ihan satasella. Ikinä en ole semmosta kiivenny!

Kyllä ne nousut vaan palkitsee! Ei kai oo mäkeä jonka jälkeen vtuttais että pääsi ylös. Vai onko?

Kolmenkympin kiepille mahtui kyllä kaikenlaista alustaa kivikoista pitkoksiin ja hiekkateistä pururatoihin. Nousua ja laskua, pahoja ja vähän enempi pahoja. Äkäslompolon kyljessä menee suolla (?) tämmöne reitti! Oli aika hauska! Sieltä se Ylläskin pilkottaa! Matkaa tästä oli kuitenkin vielä 12km.

Juostavaa pätkää oli kivasti. Jos ois jaksanut juosta.

Semmosta Tahkon kaltaista väsymystä ei ollut mutta mä juoksin täälläkin ihan säälittävän vähän. Yritin kyllä mutta ei..ei vaan oikeen lähtenyt. Pieniä pätkiä siellä täällä, lähinnä alamäkeen, eikä aina ees niissä. Sykkeet huiteli jossain taivaissa, lämmin keli varmasti osa syynä, ehkä myös palautumattomuus tai ihan vaan pska kunto?

 Yritin selitellä itselleni että nauttimaanhan tänne on tultu, hakemaan kokemuksia mutta samalla se nalkuttava ämmä huuti takaraivossa "viiminenviiminenviiminen!".
Normaalisti kuuntelisin musiikkia mutta nyt sekin ärsytti. Koski päähän.

Pieni logistinen kämmikin siinä tuli sitten tehtyä. En ottanyt spibeltiä puhelimelle mukaan kun ajattelin että tulis otettua kuvia jos se puhelin olis liivissä / helposti saatavilla.
Siinähän kävi sitte sillee että se puhelin mitään pysynyt liivissä vaan pelkäsin koko ajan sen tippumista. En keksinyt muuta kuin ottaa yhden lötköpullon käteen ja tungin puhelimen sen paikalle.
Meni se niinkin, ärsyttää vaan kantaa mitään käsissä kun just sitä varten se liivi on!

Mut kuvia on nyt kuitenki enempi mitä Karhunkierrokselta!

Maali alue raikasi kauas, siitä sai vähän kiksejä nostella kinttua nopeammin.

Yhdessä mutkassa vilahti tutun näköiset  maastokuvioiset sortsit ja paita..otin ihan juoksuaskelia kun piristyin ajatuksesta että mun miehet on tulleet reitin varrelle mutta en tiijä oisinko itkeny vai nauranu kun huomasin että en tunnekkaan tätä miestä jolla on samanlainen mauton maku vaatteiden suhteen kuin minun miehellä.

 Mökillä odotti jo perinteeksi (toukokuusta asti) muodostunut pitsa ja jääkylmä Pepsi maxi.

Nää maisemat vaan on niin mahtavan upeat!

Seuraavana päivänä mentiin ihan gondolilla ylös.

Hissikopissa oli ihan yhtä tunkkasta ku edellisenä päivänä samassa rinteessä.

Pirunkuru Ylläkseltä kuvattuna! 

Kai se on tuo vako tuolla tunturin rinteessä?

Jos ei niin makiat maisemat hei!

Loppukaneetti

Kyllä vain.

Kannatti uhrata ahteri ja istua autossa.

Ja aivan.

Olen tulossa ensi vuonnakin!

Ehkäpä 55 km? 

Kaikki promokuvat on nimittäin kuvattu siltä reitiltä

 koska niitä maisemia ei nyt näkynyt!

Kolmen vuoren hölkkävaellus

Meni viikko että edes vilkaisin juoksukenkiä.

Että sitä pittääki olla jänishousu.

Monestikko olis mieli tehnyt lähteä tuonne 

Konnevedelle kansallispuistoilemaan mutta enpä ole uskaltanut yksin lähtee.

Kamalan vaikee saada ketään mukaan!

Sitten päätin vaan ottaa itteäni niskasta kiinni, 

hypätä sinne mukavuusalueen ulkopuolelle ja

 antaa mennä nyt tai sitten kolmen-neljän viikon päästä. 

Mielummin nyt.

Ensin mennään tietty autolla vajaat 70 km, 

siinä kerkes miettiä onko kaikki vehkeet nyt 

mukana jos jotain vaikka sattuu:

 rakkolaastarit? Side? Vettä? Energiaa? Takki? Pilli? Puhelin?

Melkein kaikki muistin, hytykkämyrkky jäi kotiin.

Ja tiijättekö ku yksin siellä ei tartennu olla.

Parkkipaikka oli sunnuntaina puolen päivän aikaan IHAN täynnä!

Metsässä kun ollaan niin kukaan 

ei kävele ohi vähintään vilkaisematta silmiin ja hymyilemällä.

Ja metsässä hymy tulee ihan itsekseen.

Reitiksi valitsin sen pisimmän 16 km:n "kolmen vuoren vaelluksen".

Muita retkeilijöitä, suunnistajia, juoksijoita tuli tasaiseen vastaan.

Kaikilla nuotiopaikoilla oli porukkaa.

Reitistä huomaa että se on melko tuore ja myöskin hyvin kunnossa pidetty.

Pitkokset ja merkinnät ovat ehjiä ja selkeitä.

Nousua on kuten jo reitin nimikin vienosti vihjailee mutta olin eittämättä hieman yllättynyt ettei mitään todella jyrkkää tai pitkää nousua kuitenkaan! 

Nousut kruunasi näkymät!

Kelpasi madella ja kuvailla!

Jos tuolla reitillä sitten tuntuukin ettei jaksa tmv. niin sieltä on helppo oikaista lyhemmälle.

Polkujen risteykset on merkitty isoin kyltein ja ovat tosi selkeitä.

Muutamassa kohdassa nimittäin mietin että tuostahan vois oikasta mutta oli ihan pakko nähdä minne polku veisi, eikä matkaa kuitenkaan ollut kuin 2,9 km.

Sehän ei ole just mitään!

Sillon ku on kivaa ja meno maistuu :D

Kolmen vuoren vaellus ei suoraan vie Loukkuvuorelle 

tai Kalajavuorelle vaan niille on poikettava "polulta". 

Loukkuvuori on ihan parin sadan metrin päässä polulta 

mutta Kalajavuorelle vajaa kilometri puhdasta nousua.

Kaikista makeimmat näkymät ovat Loukkuvuorelta.

Kuvat ei tosiaankaan anna oikeutta todellisuudelle.

Kalajavuoren jätin tällä kertaa välistä.

Jotain makupaloja ens kerrallekin!

Yksi onnellinen polkujuoksija :)

Tänne kannattaa kyllä tulla kauempaakin ja n a u t t i a !

Miten mä olenkin elänyt näin vanhaksi tajuamatta

 mitä kaikkea minulta onkaan jäänyt näkemättä ja kokematta. 

Ihan tässä mun huudeilla!

No melkein.

Nuts Karhunkierros 31k

Se oli siinä. 

Kauan odotettu ja jännitetty keissi oli sitte siinä!

Ja oliha muute ihan mahtava reissu!

Rukalla oltiin jo torstaina, kerettiin käydä kattelemassa kisakylää ja rinteiden päällä tuulessa tietty ottamassa parit selfiet. Tuolta jostain mun takaa se polku kuulkaas kiemurteli. Eli jossain siellä on Juuma. Näin mä katoin mapsista ja yritin tähdätä itteni siihen suuntaan.

Kisa-aamuna jännitti!

 Aamupäivän tunnit oli PITKIÄ!!! Jos olisin tajunnut että mun lähtö, se vihoviimeinen F heat lähtee niin myöhään niin oisin luultavasti vaihtanut sen. Tieto tästä tuli vaan niin myöhään että vaihto olisi maksanut euroja. Joten sama kai tuo..odottavan aika on aina pitkä.

Pakkasin juoksuliiviin ihan hirveesti kaikkee...ylimääräistä kuten reissun päätteeksi totesin.

Oli geeliä, irtokarkkia, suolaa, proteiinipatukoita, glukoosipastilleja, energiapatukkaa että nälkä ei vaan vahingossakaan pääsis yllättämään. 

Liivit painoi mutta se ei ihme kyllä tuntunut juuri missään, ei haitannut menoa yhtään. Ainoastaan kun nesteet alkoi käydä vähiin niin liivi heilui päällä, enkä jaksanut kiristää sitä.

Parin kilsan jälkeen iskin napit korviin ja meno alkoi maistua vielä paremmalta. Jopa laulatti.

Ensimmäiset kymmenen kilometriä meni kepeästi, maisemat oli ihan mahottoman kauniita! 

En vaan malttanut pysähtyä kuvailemaan, tämän tiesinkin jo. 

Selkiä tuli vastaan ja hiljaisen kunnioituksen vallassa ohittelin pidempien matkojen sankareita. 

Jonkin sortin idoleita mun silmissä :D

Matkalla meni alas vain urkkajuomaa, vettä (paljon), geelit, vajaa energiapatukka ja glukoosipastilleja pari. Suolaa ronkin kans kun alkoi tuntua omituiselta.

Huolloissa tietysti suolakurkkua, sipsiä ja suklaata. Vesi ja urkkajuoma varastojen täydennys.

Mistä tulikin mieleen että vois opetella tehokkaammin tuon lötköpullojen täyttämisen. Aikaa meni tunkiessa niitä takaisin liiviin.

*huoh* 

Juuma-Konttainen väli on kaikkea pitkospuista juurakkoon ja mutaisesta hiekkatie pätkiin.

Huoltoja 31 km:llä on kaksi ja niillä on 17 + km väliä. 

Toiseen huoltoon laskin kilometrejä. Jotenkin luulin että se olisi Konttaisen päällä mutta ei. Hirrrrrveen nousun jälkeen kipiteltiin vielä alas suht jyrkkiä portaita pitkin.

Toisessa huollossa tajusin olla ottamatta pulloja pois liivistä.

Samassa huollossa myös tuli huono olo kun jäi paikalleen, jalat tärisi ja jotain pyrki nousemaan ylös vatsasta. Väkisin tungin suklaat ja suolakurkut sekaisin suuhun ja jatkoin matkaa.

Nousut ja laskut jatkui. 

Reisissä riitti jerkku ihan järkyttävän hyvin. Olin tosi yllättynyt! 

Omasta mielestäni suorastaan rokkasin mäet ylös! 

On siellä siis jotain muutaki ko pläskiä 😆

Menin ihan semisti sekaisin näistä nousuista mutta oisko tämä sitte Valtavaaralta?

Rukan hyppyri näkyy täältä.

Aika moni pysähtyi kuvailemaan.

Minä raukka luulin että tämä oli viimeinen nousu

 kun se perkeleen Rukakin jo pilkisti sieltä mutta

voi minua parkaa...kyllä minä luulin niiiiiiin väärin.

Kerkesin laittaa jo seuraavan vaihteen päälle kun

 kellossakin kilometrejä oli yli 33 että EI VOI enää tulla nousuja.

 Vitut. Tuli! 

Ja se oli kaikista pahin (henkisesti ja fyysisesti)! 

Aikalailla mun silmissä pystysuoraa sora nousua.

Huokaisin, kirosin ja aloitin askel kerrallaan. 

Ohitin henkeä haukkovia kanssajuoksijoita ja tuijotin vaan maahan. 

"mikääneikestäikuisesti, mikääneikestäikuisesti, tämälooppuuihankohtaihankohta!"

Loppuihan se. 

Loput matkasta oli alamäkeä.

Otin kuulokkeet pois että kuulin maalialueen musiikin.

Se onnen tunne! 

MÄ TEIN SEN!!!

Vielä portaat..älä nyt saatana kompuroi näissä.

Hipsuttelin portaiden vierellä, portaat teki jo kipeää, ei vaan pysty!

Täyttä juoksua punaiselle matolle!

Kyllä.

Kroppa huusi hoosianna kun matkanteko loppui.

 Jokainen askel sattui.

Kiitos jalat!

Kiitos pää!

Me tehtiin se!

Erikois kiitos myös lantion seudulle johon kyllä koski mutta sillee siedettävästi vaikkakin aika epämiellyttävästi, nousut teki sille nannaa, tasaiset pätkät meni miettiessä ottaisko särkylääkkeen ja missähän taskussa se mahtais olla. 

Mökillä odottikin pitsa ja Pepsi Maxi.

Suihku. 

Pitkä kuuma suihku.

Yöksi (ja seuraavaksi päiväksi) kompressio säärystimet.

Särkylääke ja huulirasva.

Tämä oli mun ensimmäinen polkujuoksu kisa.

Joku mainitsikin ettet sitten helpompaa valinnut. 

Suoraan sanottuna mä en juurikaan perehtynyt reittiprofiiliin vaan olin täysin myyty 

näistä upeista maisemista. 

Tiesin että tuonne on päästävä!

Aloin tutustua reittiin ja muiden rapsoihin vasta kun oli liian myöhäistä perääntyä

 (matka ja majoitus maksettu).

Jos yhtään jahkailet että lähtiskö niin mene ihmeessä!

Ei sitä suotta hehkuteta.

Uutta vuotta!

Ihana uusi vuosi!

Järjettömät odotukset ja tavoitteet! En kai ole itsekkään tajunnut mihin kaikkeen menin pääni tunkemaan. Joo mä sitten olenkin menossa Nuts Ylläkselle! Elämä on jännää! Uusi vuosi meni pähkäillessä että mitäs jos sittekkii! Hitoksee! Kyllähän mä haluan sinne! Kymmenen minuuttia ennen vuoden vaihtumista (ja hintaportaan) ilmoittautuminen oli sisässä! 

IIIIKS!

Kaikki kolme kisaa tulee olemaan aika tiukalla aikataululla mutta selittelen tätä itselleni että maisemien ja kokemuksien takia niihin haluan. En tosiaankaan ole lähdössä voittamaan muuta kuin itseni. 

Sitte vaan tuumasta toimeen.

En voi sanoa toivovani että sairastelut niinku riittäs jo ja en aio muute olla kipeenä tänä keväänä.

Kun lenkille lähtö on vaikeaa niin muistan että huomenna en ehkä enää pääsekkään ja mä teen tätä koska se tekee minusta onnellisemman. 

Eikä vuoden 1000 km tavoite sohvalla makoilemalla täyty. 

Viime viikolla oli ihan pakko päästä metsään.

Saatoin vain toivoa että siellä olis polkua auki.

Eli menin umpihangessa ihan hyvän pätkän. Se oli rankkaa se. 

Thänk kaad lumikenkäilijöille! Pääsin ihan kivasti valmiiks tampattua polkua kunnes laskeskelin (no tarkistin sports trackerista) koska pitää kääntyä takasi ettei tarttis pimeessä haahuilla takasi ihmisten ilmoille. 

Lenkistä tuli ihan himppasen vajaa 10. 

Viimeiset metrit jäi vähän nakertamaan mutta olin niiiiiiiin jäässä että ei käynyt pienessä mielessäkään tehdä yhtään ylimääräistä lenkkiä.

Koira oli varmasti täysin samaa mieltä.

Palautuminen näytti ihan uusia lukemia.

Tätä reissua ennen olin päättänyt pärjätä teknisillä kerrastoilla taas tän talven.

Saunassa sulaessa päätin että josko panostaisi toimivaan kerrastoon.

Pikaisella kuuklauksella merinovilla sai täydet pisteet.

Tulee niiin tarpeeseen jos oikeasti  (ois vähä pakko niinku) meinasin talvella juosta.

On se hyvä! Oikeesti loistava!

Ei peba jäätynyt! Ekaa kertaa evö talvella.

Oon in lööööv!

Tämä vuosi

Kulunut vuosi oli mun eka "ehjä" vuosi juoksun suhteen.

Ajattelen tämän "ehjän" sillai että joka kuukausi tuli juostua,

varsinaista innon lopahtamista ei tapahtunut. 

Huhtikuussa kävin kokeilemassa kipeänä Extreme Runia Tahkolla. VIRHE! Ei mikään edullinen osallistumismaksu, oisko kannattanut myydä paikka? No olis. Kärsimysten reissu se.

Vuoden ekat kuukaudet meni ootellessa juoksukoulun alkua. 

Tietty piti edes vähän yrittää ettei ihan nollasta tarvi aloittaa vaikkei se mitään oikeestaan ois haitannu. Meitä oli laidasta laitaan, enempi vähempi juosseita siellä.

Sieltä juoksukoulusta sain lisää eväitä, vinkkejä ja intohimoa lajia kohtaan. Se kirkasti sen faktan että tämä on mun juttu, en ole joukkueurheilija, en vaan ole. Joudun työssäni (niin vanhassa kuin tulevassakin) olemaan ihmisten kanssa että yksin oleminen, ajatusten nollaaminen omassa kuplassa auttaa jaksamaan..kestämään muita ihmisiä? Saaks sillee sanoa? Kai sen vois nätimminkin muotoilla? :D

Vaikka hyvässä porukassa on kyllä hauskaa harrastaa, 

eri asia miten sen hyvän porukan löytää.
Tai mua ei vaan haluta siihen porukkaan? Mene ja tiedä.
Näinkin on ihan hyvä.

Poukkoilee taas tää juttu.
Juoksukoulu meni silleesä vähän "hukkaan" etten pystynyt penikoiden takia tekemään niin täysillä ja paljon kuin olisin halunnut. Kevät meni osittain myös tuskaillessa kenkien kanssa, oliko viidennet vihdoin oikeat? Onneksi sain kenkiä kaupoista kotiin testattavaksi, muuten olisi kyllä konkurssin ovea koputeltu.

Mun luottopopot on tätä nykyä siis New Balancen 1080, lestiä löytyy. 

Eikä ne ole pinkit. Siitä iso plussa.

Juoksukoulun lopuksi juoksin ekan kymppini (oikeestihan se oli hieman vajaa) niillä perkeleen kipeillä penikoilla, aikaa meni 1h15min.

Sitte ko se juoksukoulu lähenteli loppua niin huomasin ilmoittautuneeni puolimaraton valmennukseen. Näiden valmennusten väliin jäi muutamia viikkoja, nautin ettei ollut mitään "pakollista".

Juhannuksena juoksin siinä sitten ekan virallisen kymppini. Aikaa sain tiristettyä kymppi minuutin pois! Ihan eri juttu juosta ilman kipua ja toisekseen tapahtumissa juokseminen tuo ihan oman twistin! 

Heinäkuussa sitte oli se Keuruun yömaraton jossa suhautin varttimaratoonin, mua edelleen huvittaa tuo "vartti maraton". Niitä vaan neljä nii se ois täys maraton! Ei paha..hko.
Kympin kohdalla vahtasin kelloa,
ei mennyt alle tuntiin.

Jossain näillä kohdin, reenatessa kohti puolikasta, löysin polkujuoksun.

Tällä hetkellä se on parasta mitä tiedän. 

Ensimmäisen puolikkaani juoksin Jyväskylässä Finlandia Maratonilla.
 Jännitin kyllä ihmeen vähän.

Luotto omaan jaksamiseen juosta alle kolmen tunnin
ei ollut järin suuri mutta niin vaan loppuaika näytti 2h30min.
Jaksoin juosta nopeampaa tahtia mitä olin kuvitellut,
pysyin tiukasti valmennustiimistä tuttujen tyyppien kannoilla.
Kiitos heille!

Seuraavat päivät olikin sitten hieman tuskallisia mutta se huuma,
 tunne: jumalisten minä juoksin 21,1 km voitti senkin!

Jossain sillo lokakuussa oli sitte se elämäni paskin kisa. Ihan oma vika että meni läskiks koko homma. Opin kyllä, ärsytti oma tyhmyys. Palautus maanpinnalle takaisin nöyräksi aloittelijaksi.

Taas tän rupeaman jälkeen olin ekan viikon taivaissa kun ei ollut enää "pakollista ohjelmaa". Pian kuitenkin alkoi kiristämään, jotain pitää nyt keksiä! Kuin tilauksesta tuli sitte tämä Takomotrainingin Running Academy. YES PLIIS!! Just ku mulle tehty! Pääsin 75 muun mukana kehittämään tätä konseptia! Ihan loistavaa!

Marraskuussa se sitte alkoi! Siitäpä lähtien minusta tuntuu et oon ollut tasaiseen kipeänä, just kun pääsen reenailun makuun niin iskee joku tauti! Ihan perkeleen rassaavaa, kelit on nyt just tosi hyvät, olis aikaa tällee lomalla ni mitä vttua! Kipeenä! KOKO AJAN! Just sen verran etten oikein tiedä kannattaako ettei pahene, vaikka paheneeki. Oikeesti kävin kokeilemassa...eeh..

Että entäs nyt sitte?

No kuulkaas!

Jäin ihan täysin polkujuoksun pauloihin jotenka ekat kisat, 

lähinnä maisemien takia, on jo tiedossa!

Toukokuun lopussa Nuts Karhunkierros 31 km.

Juhannuksena Tahko Trail 23 km.

Haluaisin Nuts Ylläs-Pallakselle, sieltä kans se lyhin matka mutta..niin..perheellisen opiskelijan budjetilla nämä on aika hinnakkaita reissuja (ilmoittautuminen, matkat ja majoitus plus syömiset/juomiset). Vaikka lupasinkin julkisesti jos selviän viimeisimmästä näytöstä että lunastan paikkani tuonne ni silti. Siis mä selvisin siitä mutta en ehkä ihan kunnialla..

Oikein passeli vuosi.
Yritin laskea kilometrejä mutta katoppa ku menin vaihtamaan kelloa niin kaikki data entisestä kellosta on teillä tietymättömillä.
Sama suomeksi: elokuusta lähtien jotain 250 km.

Parempi sekkii kuin ei mittää.
Tulevana vuotena ainakin jotain enkkoja voisi paukutella.

peekoota

Voihan pk-kausi.

On hieman omituista ettei "voi" vain  mennä 

vaan pitäis himmailla ja lönkytellä hitaasti!

Mut näin mä olen nyt yrittänyt tehdä.

Yritin hölkätä.

Se oli kamalaa. 

Se tuska reisissä ja pohkeissa ja kaikkissa!

(Tää oli joku suht rehellinen juoksu lenkki. 

Kun en jaksanu himmailla kerta vauhtiin pääsin.)

No mä kaivoin sauvat liiterin perukoilta, paljo parempi.

Pysyy tahti tosi hyvin ja saa kädet/niskahartia osiokin jotain tekemistä.

Plus voi mätkiä uhkatilanteessa.

Ei oo vielä tarvinnu.

Mut voisin kyllä.

Oon suihkinu menemään pururatoja, mäkiä ylösalas.

Ihan erilailla tuntuu kyllä!

Puristan vissiin persiillä suht hyvin,

 jumaleissöni miten oli pakarat hellänä.

Ties tehneesä.

Ohjelmaan kuuluu myös lihaskuntoa ja kehonhuoltoa.

Pilates oli vähä outo juttu vaikka

 jooga tunneilla oon paristi käyny 

(oli vähä hohhoijjaa hommaa mun makuun). 

RA:n ohjelmassa on pilatesta mutta 

minen oikein päässy siihen sisään. 

Youtubesta valkkasin sopivan oloisen videon, 

sillä rupes onnistumaan. 

Löyty muute ne syvät vatsalihakset ja 

selässäkkii mulla tuntuis olevan lihasta! 

Ties tehneesä sitäkii.

Viikko takaperin olin hieman kipeänä. 

Koko perhe oli enempivähempi.

En päässyt lenkille mutta ilmoittauduin Tahko Trailille!

Juhannuksena siellä sitte tahkotaan mäkiä ylösalas.

My kinda fun!

Nytte tilasin parit uuden kengät testiin 

koska me speedcrossien kanssa ei päästä

 yhteisymmärrykseen mistä voi hinkata ja puristaa.

Mokomat.

Oisko ens kerralla sitte hei vaikka niistä kengistä!

Tai jos mä keksin vielä jonneki ilmottautua!

Kävi mielessä jos kerran kuussa kävis jossain kilpailuissa,

oisko siistiä!

Poluilla

Polkujuoksukengät. Check. Salomon speedcrossit.

Juoksureppu. Check. Kiinasta. Elä sano mittää.

Mut niistä vaikka sitte joskus myöhemmin lisää.

Tänään pääsin testaamaan nuita spiidkrosseja niinku aikuisten oikeesti.

Kirmailin taas sen laulavan mörön polun ekan osuuden,

 tällä kertaa jatkoin matkaa kodalle makkaralle. 

Pitäähän ne kulutetut kalorit korvata herrajestas!

Varmistin asian vielä riisisuklaalevyllä.

Mut siis emmä tiiä, 

ei mulla sen erikoisempaa kerrottavaa tästä kyllä ole.

Oli kivvaa, ei pelottanut/jännittänyt niin paljoo ne karhut..

joita ei kuulemma yleensä edes näe.

Hirvikärpäset on tainnu hävitä ens syksyyn asti

 vaikken kauheesti pysähdellytkään tällä kertaa.

Silti aikaa meni saman verran!

Kummassakin jalassa on nyt sitte rakot.

Tiijänpähän käyneeni!

Fiiliksellä!

Tällä viikolla on muute ollu ihan killeri kelit!

Tai siis alku viikosta ei ollu mutt loppua kohti parani. Ainaki täälä päin Suomee.

Toissapäivänä oli fiilis että nyt lenkille! Semmoselle rauhalliselle..niinku et ihan ajan kanssa.

Kävi kuitenki perinteiset. Ei menny ku 200m ja tuli niin nostalginen fiilis pururadasta ja reisiä kutitteli ja mitäkaikkeevielä nii aattelin sitte että pannaan menemään.

Ja minä panin.

Juoksu sujui ihan törkeen hyvin!

Taas se runners high!

Viikon pitkiksen pyhitin metsään.

 Uusille poluille, mukaan otin koiran että jos siellä on karhu niin söis sen eka. 

Siellä keskellä mehtää tajusin että 

koira kyllä menee karkuun ihan varmasti nopeemmin kuin minä. 

Parit kakkaläjät siinä hyppelin yli ja takaraivossa jyskytti ajatus

 että miltä se karhun paska oikein näyttää?

Ku ei oo ennen tarvinnu miettiä.

Täytyy kai kuuklata kohta.

Joo ni menin tuota Laulavan mörön polkua. Vähän harhailin kun etsin sen alkua vaikka olikin ihan tosi hienosti merkitty kun tiesi mistä etsiä.

Koko polku on merkitty ihan älyttömän hyvin.

En tiiä ku ei oo oikein kokemusta

 kuin paskasti merkityistä että 

voiks enää paremmin olla viitat ja pallurat reitillä?

Polku on suht vaihtelevaa mutta helposti mentävää.

Pikku purojen ylityksissä on pitkokset yli ettei tarvi kastua.

Nautin kyllä ihan täysillä.

Metsään en ota musiikkia että voin kuunnella vain hiljaisuutta.

Olisin kuunnellut enemmänkin mutta ne hirveet hirvikärpäset!

Siinä lenteli välillä puhelimet ja hanskat..

Ruuhkaa ei ollut.

Tällä pätkällä polkua on tietääkseni yksi laavu ja 

siellä kuului olevan porukkaa mutta muutoin saatiin mennä ihan keskenämme kaikessa hiljaisuudessa.

Astuin metsästä ulos täynnä virtaa!

Jotka käytin sujuvasti koulutehtäviin.

Ja janoisena..

Matkaa kotoa Sumiaistentien varteen kertyi reippa 12km.

Aikaa meni ihan kivasti mutta nopeasti!

Tilasin just juoksurepun vesirakolla.

Se kun saapuu ja on toivottavasti myös toimiva niin voisi ajatella 

jos kipittelisi koko Laulavan mörön polun alusta loppuun..

Tekiskö se jotain reilu 20 km?

On se ihan erilaista kuin asfaltilla ryystäminen.

Joka sekin on nastaa mutta tämä on ihanaa vaihtelua!

Vielä kerkii ennen lumia!

Joo ja ens viikolla on Jyväskylässä mahdollisuus testata Hokan kenkiä! 

Sinne!

 Kävin nimittäin paikallisessa urheiluliikkeessä 

katsomassa polkujuoksukenkiä mutta en oikein 

päässyt yksimielisyyteen mikä se mun kenkä olis.